31. toukokuuta 2012

Sillä on sydän suruja, taas


I must be dreaming, please stop screaming

Oltiin eilen luokan kanssa Linnanmäellä :D lähettiin joskus about puol kaheksan aikaan koulun pihalta bussilla kohti Hesaa. Siinä matkalla tapahtu tuskin mitään erikoista (?). No, kun saavuttiin Lintsille nii parkeerattiin ittemme johonki parkkipaikalle syömään eväitä. Oltiin Ellen, Heidin ja Armin kanssa erilaisia nuoria ja mentiin kauas kalliolle syömään niitä. Muut innostui ruokkimaan lokkeja ja antamaan voileiville ilmaisia lentolippuja kalliolta alas puskaan. Sitten siellä lentelikin lokkeja, joilla oli esim. juustoviipaleita nokassa. ._:
Sitten mentiin Sealifeen, joka on ihanakivamahtava paikka ♥ Aulassa pojat pelleili vähä ja tukki koko tien ja jumitettiin siinä vaikka kuinka kauan. Siellä oli sitten kaikkia tosi ihania kaloja, ihanan värikkäitä ja kauniita, ja jotku jopa mulkoili koko ajan Elleä :D tykkäsin eniten haikaloista nun varsinkin niistä valkoharmaista ja melkopienistä, rauskut ja meduusat oli myös nättejä. Aloin kyllä vaan vähän miettimään, mitä ne meduusat tykkää olla sellasissa pyöreissä ja korkeissa akvaarioissa, niinku ne jotku muutkin kalat oli... Sitten tuli vitutus, ainakin hetkeksi, sillä onnistuin vaientamaan sen ja tunkemaan sen mahalaukun alhaisimpaan nurkkaan.
Sitten mentiin yli tunti laitteissa, sitten mentiin syömään ravintola Coccolaan, jossa syötiin hyvää lasannee. Ja mä tiedän, että kirjotin sen väärin, ihan sama, tiiätte kuitenki mitä tarkotan ;) Sitte pyörittiin siellä laitteissa korkeintaan kymmenen hengen porukoissa, minimissään kolmen. Oli tosi kivaa ^u^ saatiin myös sellaset pelipassit, joilla pääsi pelaamaan kuutta (?) eripeliä ja jotain keittiöjuttua. Voitin ihan ekan pelin, Hevisaurusjutun jossa piti vierittää palloja :D:D voitin siinä sellasen munapalapelin, jonka annoin Oonalle, mutt tuskin se siitä tykkäs. Oisin halunnu voittaa sellasen pienen hevisaurus-pianon :c sitte jossain keittiökisassa voitin kokkilehmäpehmolelun, ja lahjoitin sen Armille :D:D tais tykätä, nimi oli joku Eric Von Hötömötö. Sain sitten Armille vaihtokaupassa vaaleenpunasen oravaleijonahattaran, jonka se oli eka ostanu yheltä tyypiltä, joka oli sen voittanu jostain pelistä. Mietittiin sitte tulomatkalla, että miten orava, leijona ja hattara on voinu risteytyä :D ja yritettiin hirttää sitä mukitelineeseen.


Huomenna se on... Ala-asteen viimeinen koulupäivä...  Vituttavaa, ahistavaa ja ärsyttävää, sitten lauantaina on kevätjuhla, johon kaikki loppuu. Voitas lopettaa ihan normaaliin koulupäivään ja oltas pidetty se kevätjuhla aikasemmin, vois lähteminen olla helpompaa. Mä kuitenki alan märisemään kevätjuhlassa tai sitten jos kestän sen, enkä ala pillittää lavalla, murrun autossa lähtiessä. Toivottavasti muuten mennään sitte sinne autolla eikä kävellen, jos iskä vaikka haluu reippailla, sillä en haluu kävellä kylillä ja itkee. Sit voin kiittää opettajia ja luokkalaisia, koska en tuu joitakin niistä varmaan koskaan näkemään, ja koska ne on niin vitun ihania. 


28. toukokuuta 2012

Mä olen kuu

Parin päivän postaustauon jälkeen täällä ollaan taas. En ehtinyt oikein viikonloppuna tietokoneelle, koska... No, aloitan selittämisen vaikka ihan perjantaista. Oli siis 7 UP-disco meiän koulun kutosille, ja olin tietenkin Armin kanssa paikalla :D jotkut ihanat vanhemmat oli tälläsen järkänny, kiitoskiitos heille ♥ Alussa istuttiin vaan jossain siellä pöydän ääressä nurtsin vintillä ja Armi toteski jo pariin kertaan, että tästä tulee hirvee floppi, mutta eipä tullukkaan; heti kun vähän lissuja tuli paikalle niin pädäm, tanssilattia oli täynnä. Armi ei halunnu mennä tanssimaan yksin, kun itse en halunnut tanssia muahahah koska en osaa tai en muutenkaan halunnut. Loppupuolella oli sitten meininki ihan päällä, vihdoin mutki Armi oli jotenki maagisesti aivopessyt ja pakottanut liikuttamaan itseäni siellä tanssilattialla. Kun disco loppu n. puoli yheksältä, lähettiin hikisinä pois valoisaan iltailmaan ja kohti ässää. Sinne oli ilmeisesti kaikki muutkin päättänyt mennä, oltiin paljon viisaampia kuin ne muut; toiset osti energiajuomaa, me Mehukatti-mehua ;3
Lauantaina pyöräilin kahen tyypin kanssa Hämeenlinnaan piknikille linnapuistoon (vai mikä linnan puisto onkaan), oli matkalla vähän teknisiä ongelmia, olin kaupassa pihillä päällä ja aiheutin melkein liikenneonnettumuuden liikennevaloissa (y). Hengissä kuitenkin tultiin takaisin, vaikkakin kipeiden jalkojen ja persuksen kanssa. Sunnuntaina isä raahasi meidät kaikki kirkkoon. Kirkkoon... Yrh... Vaikka panimme vastaan kynsin ja hampain, piti kuitenkin laittaa siistit vaatteet ja kaikki ja käppäillä kirkkoon. Olikohan syynä se, että ne nyt niin halusi kuulla, kun pappi lukee niiden nimet? Emmä ees kuullu mitä se niitä ennen sano, mutta ihan sama...


Koulua on jäljellä enää viikko, vain YKSI vaivainen viikko alakoulua ja sitten alkaa kesäkesäkesäloma! nwn Pääsee Kolariin ja varmaan lintsille ja uimaan, valokuvaamaan enemmän ulkona jajajaja olla kavereitten kanssa ♥ tosin lintsille mennään jo ylihuomenna keskiviikkona luokan kanssa :3 Ja lauantaina onkin kevätjuhla, ja pääsen ykkösluokkalaisten laulussakin esiintymään, pääsen soittamaan kellopelillä jonkun välisoiton (y) ja kun luokassa kellopeli on mun pulpetilla, kaikki haluu ny välttämättä kokeilla sitä ja hakata sitä sillä kapulalla ja tunkea sen kapulan housuihinsa jaja sellasta...

Onse Väinö ihana ♥

Tämänpäiväinen ostokseni :D ihana Schleich-dinosaurus (joku giganotosaurus) muutti nyt meille ♥ nimi on vielä mietinnän alla, mutta se luultavasti alkaa aalla :3



24. toukokuuta 2012

Hey, hey, hey stoopid

Kerättiin tänään koulussa pihalta roskia, ei oo hirveen kivaa kykkiä katsomossa ja noukkia tupakantumppeja ja puoliksi poltettuja sanomalehtiä sieltä alta pois. Varsinkaan, kun se yksieräshenkilö oli siinä vittuilemassa joillekkin. Huomenna olisi matikan koe, osaan mielestäni asian ihan suht' hyvin, joten en vaivaudu avaamaan kirjaa. Laiska mikä laista ouo
Huomenna olisi illalla nurtsilla disco meidän koulun kutosille, johon haluisin mennä. Muistin sen tänään, kun eilen olin sopinut perjantaiksi Pilvin kanssa yökylä... Hitto :c

Olin eilen mettässä kävelemässä ja selvittelemässä kamalaan sotkuun menneitä ajatuksiani. Oikeestaan en tykkää olla missään tällee hirveesti yksin, koska alan just sillon ajattelemaan kaikkee tällästä, ja tulen sitte yleensä itku kurkussa takasi kotiin. Oikeestaan joskus taas just haluan olla yksin, jos mulla on oikeesti jotain mietittävää tai muuten vaan. Kuitenkin hämmensin taas jotain pikkupoikia, kun hypin ojassa autotien vieressä. Ja sain myös omituisia katseita osakseni Mierolassa, kun mulle tuli tekstiviesti ja tekstariäänenä on jäätelöauton pimputus nwn









22. toukokuuta 2012

RRRRAINBOWS

Kesä tulee, ulkona on hirveen kuuma, ei siellä takilla oikein enää jaksaisi ollakkaan. Valoakin on ihan liikaa mun silmille :D Mutta eilen pitkä jännitys palkittiin, kun saatiin tietää luokat nwn ja huolehdin ihan turhaan, niinkuin aina, kyllä Armi oli samalla luokalla c: tosin oli siellä meidän luokalta sitten ihan hirveitä urpojakin, mutta mitäpä siitä :D Luokanvalvojakin on kuulemma ihan ok (?), riippuu kampauksesta. No yritetään olla niille kivoja, niin ehkä ne on meillekkin.
Saksan valtakunnallinenkin meni hyvin, paljon paremmin kuin arvasinkaan, siitä tuli meinaan 8-. Olen tyytyväinen itseeni .___. urh...
Olen kuin pakonomaisesti nyt ajatellut sellaista kolkkoa ja ahdistavaa sanaa kuin ''tulevaisuus''. Ei hitto, kuka on keksiny tän sanan? Mun ei ehkä ihan vielä tarvitsisi alkaa miettimään, mikä musta tulee isona, vai pitäskö? Tuskin ei, mä teen sitä kuitenkin aina vähän väliä. Musta vaan tuntuu, että jotenkin joudun pulaan tässä asiassa, kun en osaa päättää mitään ja kadun muutenkin aina valintojani myöhemmin. Joskus pienenä halusin olla poliisi tai joku hevosen papanoiden popsija, joskus eläinlääkäri, joskus jopa opettaja, joskus kirjailija, joskus muusikko, valokuvaaja, jne loputtomiin. Joskus aattelin, että mitä jos alkaisin sitte vaikka roskakuskiksi tai kirjastotädiksi. Sehän olis hienoa c: Toisaalta haluisin olla eläinten kanssa tekemisessä, mutta en ainakaan eläinlääkäri, ajatuskin niistä kaikista toimenpiteistä tekee ihon kananlihalle. Valokuvaaja voisi olla yksi, mutta emmä sitten oikein tiiä, siinäkin on sitte kaikki nää ja tää ja ne... Kirjailija sitte vois olla, en vaan koskaan osaa kirjottaa varmasti pitempiä tarinoita, ja mun kaikki tekstit on lähinnä samanlaista sössötystä, oikeestaan melkein kaikissa runoissa/novelleissa, joita oon nyt lähiaikoine kirjotellu, aiheena on ollu kuolema. ::__:: Mä en haluais miettiä näitä asioita, mutta ne vaan jotenkin porautuu mun mieleen ja jää sinne muhimaan, sitten pyörin sängyssä miettien, että mitä jos musta ei olekkaan mihinkään.





Haaste

Sain tälläisen haasteen R37R0lta, kiitoksia c:

• Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger”and post it on their blog.
• Then, choose 10 new people to tag and link them in your post.
• Create 11 new questions for the people you tag to answer.
• Do not tag back to the person who has already tagged you. 

1. Mikä on unelmiesi paikka?
-  Koti, koti on paras paikka c: Tosin Lapissa on myös todella ihanaa olla ...
2. Mitä odotat kesältä?
Hyviä ilmoja, köllöttelyä, kavereiden kanssa oloa, kuvaamista, piirtämistä ... Kaikkea mahdollista hyvää :D
3. Oletko rakastunut?
-   En
4. Aiotko mennä huvipuistoon tänä vuonna?
-  Joo, ensiviikolla esim. mennään Lintsille luokan kanssa nwn



5. Jos saisit jonkun taikavoiman ( lentäminen, näkymättömänä oleminen tms ) mikä se olisi?
-  Varmaan näkymättömänä olemisen, tosin oon sitä melkein muutenkin koko ajan... Ajatustenluku olis kivaa >:3
6. Mikä on toiveammattisi?
-  Tulevaisuus on niin ahdistava ja kamala sana, että sitä en tykkää ajatella, enkä myöskään tulevia ammatteja, vaikka ajattelenkin niitä koko ajan. Joskus pienenä halusin poliisiksi ja hevosten hoitajaksi, sitten eläinlääkäriksi ja sitten... En tiiä, joskus haluan olla valokuvaaja, joskus kirjailija, joskus taas eläinlääkäri ja joskus vaan haluaisin olla en-niin-mikään.
7. Kaipaatko jotakuta tällä hetkellä?
-  En oikeestaan just nyt :D no nyt kun aloin ajattelemaan tarkemmin, niin oikeestaan joo ouo



8. Oletko käynyt järvessä uimassa, jo tänävuonna?
-  En tänä vuonna ole uskaltanut vielä.
9. Mitä sarjoja seuraat televisiosta?
-  Katson teeveetä tosi vähän, enkä seuraa mitään sarjaa.
10. Omistatko kameraa? Minkä merkkisen?
-  Omistan Nikonin D3100 järjestelmäkameran :)
11. Aiotko jatkaa tätä haastetta eteenpäin?
-  Tietenkin :D
__________________________________________________________________________

Haastan nyt vain
Pilvin, Ellen ja Iran, toivottavasti otatte haasteen vastaan c:

Ja sitten ne kysymykset teille:
1. Minkä asian muuttaisit itsessäsi, jos saisit tähän mahdollisuuden?
2. Kun tapaat uuden ihmisen, mihin kiinnität ensimmäisenä huomiota?
3. Oletko mieluummin vanhempien vai nuorempien ihmisten seurassa?
4. Missä haluaisit asua isona, ja kenen kanssa?
5. Mitä kaikkea olet harrastanut?
6. Vihaatko ketään?
7. Mikä on lempivärisi?
8. Jos löytäisit maasta lompakon, mitä tekisit?
9. Ketä henkilöä ikävöit viimeksi?
10. Miksi itkit viimeksi?
11. Kenet julkkiksen haluaisit tavata?

19. toukokuuta 2012

Tervetuloa maailmaan, pikkuiset!

Oho, onko kello jo tosiaan noin paljon .__. No kuitenkin, eilen olin kotona kipeänä. Oli 38 astetta vain kuumetta ja muutenkin olin huonossa kunnossa ja tällästä, nyt kuumetta ei ole melkein yhtään ja olo ainakin tuhat kertaa parempi.
No otsikko viittaa lähinnä siihen, että sain paperille vihdoin kolme mielessä pyörinyttä koirulia. Tosin ne on kuitenkin vielä vähän vaiheessa ja lähinnä ilman värejä, joten... Ja piirsin kipeänä vähän kaikkea muutakin, vaikka olisi ollut varmaan viisampaa nukkua ja makoilla, kuin piirtää silmät ristissä keskisormea näyttäviä kissoja ._: no, kuitenkin sain aikaan Särmän, Sussen ja Alicen.
Susse on tämä isommassa koossa oleva koira, jonka jaloilla on ongelmia, koska en osaa piirtää niitä.

Särmä on tuolla vasemmassa yläkulmaamassa pällistelemässä. Ja Alice on tuo, joka esiintyy tässä kuvassa ainkin kolme kertaa, tuo harmaa jolla korvat roikkuu.


Tällänen, koska krokotiili

Tunnustan, että olen:
 
[ ] Luntannut kokeessa
[ ] Ajanut mopolla/autolla kännissä
[x] Katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[] Jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[/] Kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] Saanut arestia
[x] Kävellyt päin seinää
[x] Kiusannut tarkoituksella // Pikkusiskoa >:D
[x] Tappanut eläimen // Hyönteisiä :/
[x] Soutanut veneellä
[ ] Lintsannut
[ ] Nukahtanut kirkossa
[/] Nukahtanut tunnilla
[ ] Saanut nelosen jostain kokeesta
[x] Valehdellut

Luonteeni:


[/] Olen aamuisin yleensä äreä

[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[/] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[ ] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[ ] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[ ] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin // Ainakin luulen näin :D ?

Missä säilytät kännykkääsi?


[x] Housujen etutaskussa

[ ] Housujen takataskussa
[ ] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

Missä säilytät kotiavaimiasi?

[ ] Avainnauhassa

[ ] Housuntaskussa
[ ] Laukussa
[ ] Lompakossa
[x] Takintaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kotiavaimia

Mitkä ovat/olivat lempiaineitasi koulussa?


[/] Biologia

[ ] Maantieto
[/] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[/] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Matematiikka
[ ] Kotitalous
[x] Musiikki
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

Mitkä ovat arkivaatteidesi hallitsevimmat värit?


[x] Harmaa

[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[ ] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu
[ ] En käytä vaatteita

Mihin aikaan heräät arkiaamuisin?


[ ] Ennen viittä

[ ] 05-06
[ ] 06-07
[x] 07-08
[ ] 08-09
[ ] 09-10
[ ] 10-11
[ ] 11-12
[ ] Myöhemmin
[ ] Mihin aikaan sattuu
[ ] Vaihtelevasti

Mistä olet riippuvainen?


[ ] Alkoholista

[ ] Huumeista
[/] Internetistä // ._. pakko hyväksyä todellisuus ja myöntää se ...
[ ] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[x] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[/] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[x] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?


[ ] "Haloo"

[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[/] "No?"
[ ] "Joo?"
[ ] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?


[ ] En koskaan

[ ] Harvoin
[x] Joskus
[ ] Usein
[ ] En osaa puhua

Kuinka kauan olet yleensä suihkussa?


[ ] En käy suihkussa

[ ] 0 - 2 min
[ ] 3 - 5 min
[x] 6-10 min
[ ] 11 - 15 min
[ ] 16 - 20 min
[ ] 21 - 30 min
[ ] yli 30 min

Millainen olet juuri nyt?


[ ] Ahkera

[ ] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Kärsimätön
[ ] Levoton
[ ] Masentunut
[ ] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[ ] Surullinen
[/] Tylsistynyt
[ ] Unelias
[ ] Vihainen
[x] Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet tähänastiseen elämääsi? Anna sille kouluarvosana 4-10.


[ ] 4

[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[x] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Kuinka usein halaat toista ihmistä?


[ ] Halaaminen on homojen hommaa. En halaa koskaan.

[ ] Joka päivä, yli 10 kertaa päivässä
[ ] Joka päivä muutaman kerran
[ ] Kerran-pari viikossa
[ ] Useimpina päivinä viikossa
[ ] Viikoittain
[x] Ainakin kerran kuussa
[ ] Kerran, pari vuodessa
[ ] Vieläkin harvemmin
[ ] Vaihtelee
[ ] Viimeksi tänään

Kummasta itket helpommin?


[ ] Fyysinen tuska

[ ] Henkinen tuska
[x] En osaa sanoa

Fyysinen tuska


[/] Olet saanut pahan tällin päähäsi

[ ] Niin pahan, että muut kyselivät sinulta "mikä nimesi on"-kaltaisia
kysymyksiä
[ ] Tuntenut todella kovaa fyysistä kipua
[x] Kaatunut
[ ] Hypännyt jostain korkealta ja satuttanut itsesi
[ ] Tullut pahasti hakatuksi
[x] Ajatellut "milloin tämä kipu loppuu?"

Kateus & mustasukkaisuus


[x] Olen ollut kateellinen jollekin

[x] Ollut mustasukkainen jostakusta
[ ] ...ja se sai sinut tekemään jotain typerää
[ ] Pannut välit poikki kateuden takia
[ ] Lyönyt jotakuta kateuden takia
[ ] Joku on joskus ollut minusta mustasukkainen
[ ] ...ja se aiheutti suuren riidan

Viha


[x] Olen inhonnut jotakuta

[x] Vihannut jotakuta
[?] Oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
[ ] Haukkunut jotain päin naamaa
[ ] Hakannut jonkun sairaalakuntoon
[x] Pettynyt johonkin ihmiseen // Itseeni lähinnä
[x] Tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
[/] Halunnut kostaa
[ ] Itkenyt vihasta